Siirry pääsisältöön

Omani häät kauan aikaa sitten

Tästä blogi tekstistä ei tule eikä liity paljonkaan meidän inseminaatio hoitoihin tai vauvan yrittämiseen.Sain tämän idean yhdestä blogista.Kerron häistäni ja siitä miten olisi mennyt jos toisin olisi mennyt.Tapasin mieheni joulukuussa 2013 menimme naimisiin elo-syyskuun puolella 2014.Tästä se alkaa:Olin vasta elokuun alussa päättänyt kääntyä islam uskoon ja kääntynyt myös menimme melkein heti naimisiin kun olin kääntynyt.Kaikki häiden suhteen meni että kerroimme mieheni äidille ja äitille asian että haluamme mennä naimisiin ja omalle äidille asia oli ook.Mieheni äiti oli aina halunnut valita miehelleni puolison mutta hyväksyi viimein kuitenkin asian.Ilmoitimme imaamille imaami Ahmedille että milloin on mahdollista moskeejassa järjestää häät ja milloin hän kerkeää siunamaan meidät hän vastasi että melko heti asia meille sopi :) Me emme suunnitteleet mitään kutsuja tai ruokaa tai mitenkään meidän häitä anoppi teki sambuusoja ja muita pientä suolaista häihin ystävänsä kanssa.He tekivät jopa samana päivänä vielä kun oli aika moskeejaan.Aika oli aika tiukka minulle sanottiin jos myöhästymme niin se on huono asia ja tarkoittaa päivän siirtoa.Meillä oli pitkä pyötä missä istuimme vastapäätä toisistamme ja imaami meidän vieressä plus todistajat ja muut ihmiset mitkä oli sillä hetkellä moskeejassa.Siunaus tilaisuudessa imaami puhui ja kysyi kysymyksia mieheltäni ja sopi morsiusrahan mikä kuuluu islam uskoon vaimolle.Minun todistajana oli yksi moskeejassa oleva mies ja miehelläni oli oma äiti todistajana plus muut ihmiset oli myös.Kysymyksen ja kaiken jälkeen imaami sanoi että nyt te olette vaimo ja mies.Tämän jälkeen oli tarjoilua niitä sambuusoja ja muita herkkuja sitten herkuttelun jälkeen otettiin kuvia :) sitten lähdimme ja häät oli tässä.Saimme hää lahjaksi kukkia ja koraanitaulun <3 Meillä ei ollut mitään hääasua minulla oli lainattu anopilta abaya ja miehellä oma rukoilu asu.Tämän moskeeja häiden jäljeen olemme käyneet maistraatissa vihitty se tapahtui helmikuu 2015 9.2. Klo:13:15.Siinä todistajana oli mieheni ystävä ja anoppi.Mieheni ystävä oli ennen mieheeni tutstumista yrittänyt minua vaikka oli naimisissa.Maistraatti häät oli että suoraan kotiin ilman mitään ohjelmaa meni.Jos kaikki olisi mennyt toisin meillä olisi ollut hääpuvut,ammattikuvaaja,orkesteri,paljon ruokaa ja ohjelmia paljon plus vielä se siunaus isossa moskeejassa.Tietenkin hää juhlat olisi maksaneet kymmeniätuhansia kun mega häät järjesti ja häiden kestokin olisi ollut kolmesta päivästä viikkoon.Häiden vieraat olisi ollut tutun tutun tututkin tullut niin tuntemattomat niin kadulla tulleet ihmiset myös koko heimokunta tullut.Kaiken lisäksi vielä jumbo isopaikka näiden järjestämiseen jos olisimme menneet mieheni kotimaassa Sudanissa naimisiin näin olisi kaikki ihanasti mennyt.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mielipiteitä jatkon suhteen

Viittasin tuohon ehkäisy ja kiertoon liittyen tässä yhdessä postauksessa. 10kk tulee täyteen ensi viikolla Muhannadin syntymästä ja hätäsektiosta. Kuusi(6) viikkoa meni, kun ekat kuukautiset tuli saman verran meni kuin Haliman aikaan. Kierrot tuon jälkeen ollut ihan mitä sattuu 10-150kp välissä nyt menossa 31kp. Edellisessä kierrossa jouduin ihan käymään lääkärissä Vantaan Kaupungin maksusitoumuksella Mehiläisellä no labroja otettiin niistä selitettävää syytä ei löytynyt ja yllätys, yllätys kuukautiset alkoi ja kierto katkesi kierroksi tuli 150kp. Tämä hetki kuivaa kuin saharassa  ei haluja, ei oireita eikä fiilis raskauden suhteen. Odottellaan, odotellaan kuitenkin toivotaan, että ei kuitenkaan taas mitään 150kp kiertoa tulisi. Ehkäisyä emme ottaneet suosituksista huolimatta vaikka raskautumis kielto on 1v ja sen jälkeen saa raskautua jos haaveilee sellaisesta no meillä nämä raskaudet eivät ole alkaneet noin vain niin, se yks syy miksi ei nyt ehkäisyä ja usko luonnolliseen raska...

Halima 3-vuotta

Tämän vuoden loppaisena 6.1.tuli täyteen Haliman menetyksestä kuluneeksi 3-vuotta. Halima olisi jo 3v. Tämän vuoden  vuosipäivä kummitteli paljon mielessä ja oli koko silloisen päivän esillä paljonkin varmasti osansa aiheutti sen, kun nyt on poika Muhannad kelle iän karttuessa kerromme isosiskosta ja Halima olisi konkreetinen isosisko läsnä arjessa jos kaikki olisi mennyt toisin. Arjessa menetys näkyy sillätavalla sillointällöin huomaa meitä olisi yksi lisää ja tätä ja tuota voisimme olla tekemässä Haliman kanssa. Suru ei koskaan poistu muuttaa muotoaan ja kaipaus aina jää jäljelle olkoon menetyksestä mennyt kuukausia taikka vuosia jo. Lapsenmenetys muuttaa ihmistä aivan satasena et koskaan tule olemaan enää samalainen persoona, kuin ennen katsot elämää erikantilta. Tuleviin raskauksiin tulee näkymään aina Haliman menetys ja Muhannadin ennenaikainen syntymä jos joskus tulen raskaaksi edes.  Lainaten Imam  Alin sanoja: "Varhainen kuolema on parempi kuin syntinen elämä". ...

Nivustyrä leikkaus ja mokia

25.7-26.7. Välisenä yönä menimme Uuden lastensairaalan päivystykseen pojan nivustyrä ei repanoidu siis ei mennyt kivespussiin ja oli pinkeä. 2h kaksi eri lääkäriä yritti repanoida tyrää kivespussiin, mutta tyrä aina palautui takaisin ja oli todella kivulias hänelle vaikka hän sai kipulääkkeitä kipuunsa. Vahvojen kipulääkkeiden takia ja nivustyrän takia myös pääsimme osastolle yöllä. Aamulla klo 10:00 kirurgit olivat päättäneet, että leikataan tyrä pois leikkaus meni suunnittelujen mukaisesti, mutta tyrä uusiutui vuorokauden kuluessa ja uusinta leikkaus tehtiin. Uusinta leikkaus oli isompi ensimmäiseen nähden, kun suolistoa oli jouduttu myös operoimaan tyrä oli kuroutunut suoleen ja hapenpuutetta suolessa. Nukutus vaiheessa hän oli oksentanut maitoa ja siitä sai keuhkokuumeen ja yli millään crp=tulehdusarvot olivat 400. Leikkaus myös kesti pitempään, kuin ensimäinen leikkaus. Ensimmäinen leikkaus kesti 3h tämä toinen 4h. Tämän isomman ja pidempi kestosen leikkauksen jälkeen hänet herääm...